<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

"Kun käytät Lorealin Oilov Ulaun ryppyvoidetta kahden viikon ajan, ihosi näyttää 20-vuotta nuoremmalta" kuuluu kosmetiikkamainoksen lupaus. Marketin hyllyllä taas odottaa vieri vieressä syntymäpäiväkortteja, joissa koreilevat toinen toistaan kannustavampia lauseita päivänsankarille. "Olet nuorekkaampi kuin miltä näytät" ja "tulet viisaammaksi et vanhemmaksi" ovat rohkaisuja ihmisille, jotka ovat jo ylittäneet sen ikävaiheen, jossa jokaisen kertyneen ikävuoden tuomia vapauksia odotetaan malttamattomina. Länsimaisissa yhteiskunnissa ihannoidaan nuoruutta ja pelätään vanhuutta, se on jo melkein sanomattakin selvää! Tämä ei näy yksin omaan markkinoinnissa ja mediassa, vaan myös ihmisten jokapäiväisissä asenteissa ja odotuksissa. Etikettisääntö kuuluu, että yli kaksikymmentä vuotta vanhalta naiselta ei saa kysyä ikää ja syntymäpäivien juhlintakin jää vanhetessa yhä useammilta menneisyyteen. 

                 Nuoruuden ihannointiin liittyy vahvasti ajatus siitä, että nuorena on oikeus olla vapaa ja vastuuton. Voi vaikka lähteä ex-tempore reissulle etelän lämpöön, juhlia kaikki viimeiset roposet ja elää seuraavaan palkkaan asti nuudeleilla. Tätähän ei myöhemmällä iällä missään tapauksessa enää voisi tehdä, sillä eihän lasten tarpeita nyt millään opiskelija ruokavaliolla tyydytetä, eihän?! Tai entä miten naapurit reagoisivat, kun keski-ikäinen palaa kahden viikon reissulta Bahamalta, kaljamahan sekä uuden käärmetatuoinnin kera?  Aivan he sanovat, että viereisen korttelin setä (tai tasa-arvon nimissä täti) on alkoholisoitunut. Suomessa nuorten juominen on hiljaa hyväksytty osaksi kulttuuriamme, mutta vanhempien ihmisten viinaongelmaa vastaan yritetään yhä epätoivoisesti pyristellä.

                      Viime aikojen monet järkyttävät nuorten tekemät valinnat ovat kuitenkin vavisuttaneet yhteiskunnassamme vallitsevaa ihanne kuvaa nuoruudesta elämän antoisimpana vaiheena. Mediassa on myös kirjoitettu siitä kuinka nuoret ovat jakautumassa entistä selkeämmin sosiaalisesti ja opintotiellä erittäin hyvin menestyviin sekä kummassakin "epäonnistuneisiin" yksilöihin.

Kun suru-uutinen Kauhajoen kouluammuskelusta kantautui korviini pohdin luonnollisesti ystävieni kanssa sitä mikä nuorisokulttuurissamme oikein mättää kun joudumme tällaisia tragedioita nykyään jatkuvasti todistamaan. Tuntuu, että nuorten tekemiä hirmutekoja esiintyy huomattavasti enemmän täällä pohjolassa kuin esim. Etelä-Euroopassa ja tuskin kukaan enää uskoo, että ilmiötä voisi kylmästi laittaa maassamme vallitsevan surkean sään ja "kaamoksen" piikkiin.

Mielessäni heräsi ajatus, että voisiko kulttuurissamme vallitsevan nuoruuden ihannoinnin ja sen kolikon kääntöpuolen, nuorten ahdistumisen taustalta löytää samoja lankoja? Nuoruuden vapaus on kytköksissä siihen, että nuorilta ei odoteta yhteiskunnassamme paljoakaan perhe-elämän suhteen. Eräs bangladeshilainen opiskelija, jonka kanssa antauduin viime talvena mielenkiintoiseen keskusteluun totesi, että Suomessa hänestä tunnutaan ajattelevan, että mitä vähemmän nuori on tekemisissä vanhempiensa kanssa, sitä itsenäisempi hän on. Samainen opiskelija laukoi kuitenkin tähän heti perään, että hänen kotimaassaan tämä ei ole itsenäisyyttä! Pojan kertoman mukaan kun bangladeshilainen teini saavuttaa täysi-iän odotetaan häneltä aivan uudella tavalla panostamista perheasioihin. Tässä vaiheessa ei enää riitä, että lapsi pitää huolta nuoremmista sisaristaan ja auttaa kotitöissä vaan hänen on myös osallistuttava perheensä varainhankintaan. Mitä enemmän nuori taas pystyy auttamaan perhettään, sitä enemmän hän saa osaksi arvostusta yhteiskunnassaan.

Bangladeshilainen formaatti kuulostaa suomalaisesta raskaalta. Onhan meillä varhaisaikuisilla jo kosolti paineita oman elämämme kuntoon saattamisen suhteen ilman, että soppaan kaipaisi vielä perhettä, joka myös haluaa oman osansa panostuksesta. Tämä näkökulma on perusteltu, mutta tarkemmin ajateltuna  tuntuu, että yhteiskuntamme ihanteet ovat ihmislajin luonnollisten sosiaalisten tarpeiden kannalta järin raadolliset. Kulttuureissa, joissa perheenjäsenten siteet ovat heikot, ihminen jää helposti yksin jos hänellä ei ole valmiuksia saada helposti ystäviä oman ikäluokkansa keskuudesta. Myös liika nuorille sallittu vapaus elää elämäänsä vastuuttomasti, voi ehkä joissakin nuorissa herättää tuntemuksia, että he eivät ole tärkeitä.

Mikään kulttuuri ei ole täydellinen, mutta ei myöskään muuttumaton. Etelän kulttuureissa perhekeskeisyyden hintana on naisten huono asema työelämässä. Kun ruoka on saatava joka päivä pöytään kahdesti, on monen äidin vaikea sovittaa tehtävää yhteen uran kanssa. Meidän tulisi kuitenkin ottaa oppia toinen toistemme kulttuureista jos haluamme ratkoa isoja yhteiskunnallisia ongelmia. Kun katsoo etelän suuntaan, tuntuu, että jonkin verran enempi perhekeskeisyys ei olisi suomalaisille haitaksi, eikä meidän edes välttämättä tarvitsisi mennä siinä niin pitkälle kuin Bangladeshissa. Yksi yhteinen ruokailuhetki perheen kesken päivässä, jonka aterian valmistukseen jokaiselta perheenjäseneltä vaadittaisiin oma panostuksensa olisi jo suuri muutos parempaan.

 

Aurinkoista syksyä kaverit. Kiitos jos jaksoitte lukea raapustukseni loppuun:)